Herkku-puhelin
Minä ja deopullo
Hulivili

Mikä onkaan nautinnollisempaa kuin löytää välillä itsensä yksin kotoaan, siinä on mahdollisuudet vähän kaikkeen mielikuvitukselliseen toimintaan... Esimerkiksi Herkku.netin kuvien katselu ja tarinoiden lukeminen.

Jossakin vaiheessa katselua ja lukemista alkaa tekemään mieli jotakin toimintaa ja sitä kyllä löytyy – ei tarvitse muuta kuin vilkaista vessan hyllyllä olevia deorollereita ja niiden muotoja, muistella niiden aikaisemmin tuottamia hyvänolontunteita niin johan alankin olemaan valmis seuraavaan vaiheeseen.

Siirryn wc:n puolelle, laitan veden juoksemaan mukavan lämpöisenä, lasken housuni ja istahdan pytylle. Otan pienipäisen alapääsuihkun jonka pään asetan herkälle aukolleni pantaen sitten veden virrata suoleeni. Ihana tunne kulkee alapäässäni lämpimän veden virratessa suolessani. Otan suihkun pois, pidättelen nestettä sisälläni ja lopulta päästän sitä pihalle pieninä suihkuina kunnes saveni alkavat poistumaan veden mukana. Toistan käsittelyn useampaan kertaan, aina siihen saakka kunnes ulos tuleva vesi on täysin kirkasta. Yhtä kirkasta kuin penikseni päähän kerääntyvät ja siitä valuva sperma.

Pyyhin alapääni kuivaksi. Otan sopivan kokoisen muovisen deopurkin, sellaisen jonka pää on muotoiltu kuin paraskin penis, sellainen joka kapenee keskeltä levitäkseen pullon pohjaa kohden mentäessä.

Nuolen pullon liukkaaseen limaani, nostan pakaroitani samalla eteenpäin kumartuen, asetan pullon pään herkän aukkoni suulle...

Alan painamaan pullon päätä hitaasti kohti suoleni lämpöä, sulkijalihas laittaa vastaan mutta hitaasti kuitenkin vapautuu. Viileä muovipullo tuottaa järjetöntä viileää nautintoaan. Sulkijalihas avaa tien hitaasti mutta varmasti deopullon 4 cm halkaisijaltaan olevalle päälle ja tunnen miten pullon pää muljahtaa sisääni.

Työnnän pulloa hitaasti syvemmälle, aina siihen pisteeseen kun pullon alapää tunkeutuu sisääni. Punnerran hieman työntäen deopulloa suolestani ja lopetan punnertamisen kun pullo on puolittain ulkona.

Nostan housut ylös, vetoketjun kiinni ja vyön solkeensa – pullon ollessa jatkuvasti puolittain sisälläni.

Katselen ikkunasta kohti puutarhaamme, jännitän pakaroitani pakottaen deopulloa painautumaan sisääni päästäen sen taas liukumaan ulos. Kumarrun alaspäin antaen pullon taas liukua sisääni minkä jälkeen se jälleen liukuu pihalle.

Istahdan katsomaan Herkku.netin tarinoita ja siinä sivussa kiihottavia kuvia, tunnen samalla miten deopullo tunkeutuu jälleen sisääni mutta nyt annankin koko pullon käydä sisään pohjiaan myöten – pullo on täysin sisälläni, tunnen miten se nousee hieman ylöspäin kunnes allan ponnistamaan sitä pihalle. Ihanan tunteen vallassa tunnen mien pullo käy esteiden lävitse kohti reikääni ja päästän sen pullahtamaan puoliksi pihalle. Toistan toimenpiteen useampaan otteeseen kunnes lopulta menen takaisin WC:n puolelle.

Otan pullosta kiinni ja teen useampia runkkausliikkeitä hieroen samalla eturauhastani, penikseni päästä pulppuaa valtoimenaan spermaa niin pitkään kun deopullolla runkkaan itseäni. Lopulta työnnän deopullon vallan pihalle ja runkkaan itseäni neljän sormeni avulla. Reikäni on aivan avoin ja voisi ottaa sisäänsä vielä suurempaa.... mutta ei tällä kertaa, ei vielä, joskus myöhemmin sitten.

Hyväilen liukasta penistäni jota vispaan edestakaisin, erektioni on nautinnollinen ja liukkauteni sitäkin kiihottavampi. Tunnen miten mahlani alkavat nousemaan eikä aikaakaan kunnes voimakkaan orgasmin ravistelemana purkaudun useina suihkuina.

Peseydyn hengästyneenä, pesen välineet ja pukeudun.

Tätäkin kirjoittaessani nautin deopullolle antamistani liikkeistä – nousen ja laskeudun tuoliltani antaen pullon tehdä edestakaista liikettä.

Huomio; varokaa teräväreunaisia pulloja tai käyttäkää kondomia pullon ympärillä jotta vältytte mahdollisilta vahingoilta.

Nautintoa teille ja kommentteja minulle...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute