Herkku-puhelin
Kaverin vaimo
vierasta

Rami pyysi töiden jälkeen kaljalle ja niin poikkesimme paikalliseen. Hän alkoi kysellä miten meillä seksin suhteen menee ja sanoin että kohtuullisesti, mutta eihän se kahdenkymmenen vuoden jälkeen enää samanlaista ole kuin alkuaikoina. Hän sanoi että hänestä tuntuu että vaimonsa Maire haluaisi välillä vierasta. Sanoin että se on neljäkymppisillä naisilla tavallista ja sanoin että me käymme silloin tällöin vieraissa kun sopiva tilaisuus sattuu ja se aina piristää vähäksi aikaa seksi elämäämme, mutta se pitää molempien hyväksyä. Rami sanoi että ei hän oikein haluaisi että Mari menee jonkun oudon kanssa niin että voisinko minä tulla panemaan Maria. Sanoin että Marihan on todella seksikkään näköinen ja olen monta kertaa ajatellut miltä tuntuisi päästä hänen pukilleen. Sovimme että tulen tuttavamme Rikun kanssa seuraavan viikon lauantaina heidän mökille. Menimme lauantaina iltapäivällä sinne ja siellä oli valmiina pihalla boolimalja ja aika tuhtia olikin. Otettiin siinä parit ja minä lupasin lämmittää saunan kun se oli sellainen kertalämmitteinen. Olin saunalla kun Mari tuli sinne kahden mukin kanssa ja sanoi tuovansa juotavaa saunamajurille, hänellä oli lyhyt leveä hame ja kun hän siinä pyörähti niin näkyi koko ahteri. Sanoin että olipa herkullinen näky saisiko sen uudestaan, hän pyörähti uudestaan niin että stringien peittämät herkut olivat näkyvissä. Sanoin että nostetaan malja noille herkuille ja hän sanoi nostaakohan ne herkut mitään muuta. Suutelin häntä ja aloin puristelemaan hänen komeita rintojaan, talutin häntä takkatuvassa olevaa alkovin sänkyä kohti. Hän sanoi miesten lähteneen vihta metsään, mutta kysyi onko Rami nainut vaimoani Ritvaa, sanoin etten usko ja miksi hän tuollaista kysyy, hän sanoi että Rami on kehunut Ritvaa niin naitavan seksikkääksi.

Olin kaatanut Marin sänkyyn ja nyt aloin jo kutitella hänen pillun huuliaan ja hän nosti persettään että sain pöksyt pois ja pääsin tunnustelemaan kuumaa pillua joka oli jo kastunut. Mari alkoi huohottaa kun hyväilin hänen klitoristaan ja työnsi kätensä shortseihini huohottaen että täällähän on komea peli, haluan sitä heti. Nousin pukille ja otin kullin käteeni ja työnsin sen pillunhuulien väliin ja aloin hieroa sillä Marin klitorista, hän alkoi kiemurrella ja pyytää työnnä se jo sisään ja nai kunnolla, hetken vielä kiusasin hänen kuumaa pilluaan ja sitten työnsin pohjaan ja aloin rynniä kyrvän tyvellä klitorista. Mari huusi ja valitti ja sanoi että kyrpä tekee hyvääääh nussi lujaah nyyt nyyt ja tarttui minua perseeseen ja alkoi pillullaan pristella orkun kourissa niin että minultakin tuli. Mari sanoi että ei puhuta mitään Ramille ja niin jatkoin saunan lämmitystä. Sitten saunoimme ja sen jälkeen Rami alkoi grillaamaan ja Mari sanoi menevänsä laittamaan meille sängyn valmiiksi sauna tupaan. Menin perässä ja Mari oli taas heti valmis nussittavaksi ja nyt oli sellainen pika pano, mutta kyllä Mari silti huusi niin että varmaan toisetkin kuulivat, koska heillä oli sellainen virnistys kun tulimme pois. Söimme ja joimme ja juttelimme kaiken laista ja menimme koko porukka jälkilöylyin hämärään saunaan. Siellä Mari istui minun ja Rikun välissä ja Riku alkoi häntä hyväilemään ja Mari huomasi Rikun todella valtavan mulkun ja kävi siihen kiinni jolloin se kasvoi todella mahtavaksi. Me lähdimme Ramin kanssa saunasta ja Rami kyseli voitaisiinko sama ottaa joskus meillä niin että hän pääsisi nussimaan Ritvaa. Silloin alkoi kuulua saunalta sellaista huutoa että tiesimme Rikun jätti mulkullaan nussivan Maria. Sanoin Rikulle että minun täytyy tunnustella mitä mieltä Ritva on. Siihen se jäi sillä kertaa ja olen miettinyt voinko päästää vaimoani Rikun valtavan kyrvän makuun, riittääkö omani sellaisen mulkun jälkeen lainkaan. Vastailkaa jos jollain on kokemusta ja mitä mieltä naiset ovat jotka ovat saaneet tosi isoa kyrpää, maistuuko tavallinen sen jälkeen. Vastauksia kaivaten

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute