Herkku-puhelin
Parhaat ystävät lankeavat
Lady

Ilta yökerhossa Juha-Matin kanssa oli ollut mahtava. Joimme siideriä ja tanssimme koko illan aina aamun pikkutunneille saakka. Olimme tunteneet toisemme jo parin vuoden ajan ja olimme parhaat ystävät. Välillämme oli kuitenkin viime aikoina tuntunut sähköä ja halusin häntä nyt enemmän kuin koskaan. Illan aikana hän "vahingossa" koski rintaani ja hipaisi pakaraani ja tiesin hänen haluavan muodokasta vartaloani. Aamuyöstä päätimme yhdessä mennä Juha-Matin asunnolle ja olin varma, että nyt jotain tapahtuisi.

Aamulla herätessäni ystäväni vierestä mietin kuumeisesti, oliko yöllä tapahtunut jotain. Hetken mietittyäni muistan tulleeni Juha-Matin kanssa taksilla aamuyöstä hänen asunnolleen. Olimme molemmat tuolloin niin siiderihuuruissa, että heti sisälle päästyämme nukahdimme vieretysten sängylle. Nyt katson nukkuvaa miestä vieressäni ja mietin kuinka haluttavan näköinen uros vieressäni makasikaan. Kuvittelen meidät rakastelemassa keittiön pöydällä ja tunnen kostuvani. Samassa Juha-Matti liikahtaa ja hänen kätensä koskee tahattomasti alushousujeni etumusta. Hänen kosketuksensa vaikuttaa minuun kuin pieni sähköisku ja kiihotun entisestään.

Pakottava tunne pillussani hyppään sängystä ja puen päälleni. Juha-Matti herää ryminääni ja kysyy unisena: "Mihin sä oot menos?"
"Mun pitää lähtee kämpille." tarinoin ja kerään kasaan kamojani, jotka ovat ympäri asuntoa.
"Ei sun tarvi mennä vielä, jää hetkeksi niin tehdään vaikka aamupalaa." Juha-Matti sanoo hymy huulillaan. Hän saa tarjouksen kuulostamaan niin houkuttelevalta, että päätän jäädä vielä hetkeksi.

Juha-Matin ollessa suihkussa teen meille voileipiä. Pian kuulen kylpyhuoneen oven käyvän ja hänen kävelevän taakseni. Yllätyksekseni tunnen hänen huulensa kaulallani. Jähmetyn ja mietin, mitä tehdä. Hän puristelee pakaroitani lyhyen hameeni alta ja siirtyy sieltä rintoihin, suudellen samalla ahnaasti niskaani. Kiihotun ja pilluni valuu mahlaa. Hieron Juha-Matin etumusta ja hänen kalunsa kovettuu kädessäni pyyhkeen läpi nousten täyteen mittaansa selkääni vasten. Samassa hänen pyyhkeensä tipahtaa. Käännyn ja suutelemme intohimoisesti. Käteni tarraa hänen suureen kaluunsa ja alan runkata sitä.

Haluan imeä sitä ja niinpä polvistun Juha-Matin eteen upottaen hänen kalunsa kokonaan suuhuni. Juha-Matti ääntelee kiihottavasti nuollessani hitaasti hänen kalunsa vartta ja pyöritellessäni kieltäni kiusoittelevasti hänen terskallaan. Imen kalua ahnaasti ja katson Juha-Mattia silmiin. "Aah, Marica sä oot tosi hyvä, jatka… just noin.. aah!" Juha-Matti sanoo ja ottaa tukea tiskipöydästä. Kiihdytän vauhtia ja pian hän tarraa minua olkapäistä nostaen minut pystyyn. Juha-Matti laskeutuu nyt vuorostaan polvilleen eteeni ja laskee litimärät pikkuhousuni nilkkoihini. Hän nostaa hamettani ja työntää kielensä kosteaan pilluuni. Vartaloni värähtelee nautinnosta ja Juha-Matti nostaa toisen jalkani olkapäälleen, jotta voisi nuolla minua vieläkin paremmin. Riuhtaisen paidan päältäni ja avaan rintaliivini. Nuollessaan minua ahnaasti Juha-Matti puristelee samalla rintojani ja tunnen kuinka olen jo lähellä orgasmia. Hän imaisee etusormeaan ja työntää sen sisääni alkaen pyöritellä sitä sisälläni. Hän työntää sisääni toisenkin sormen ja pian yllätyksekseni tunnen sisälläni kolmannenkin sormen, sen perseessäni. Orgasmin ensiaallot vavisuttavat minua ja tulen räjähtäen Juha-Matin imiessä klitoristani ja naidessa sormillaan molempia reikiäni.

Selvittyäni elämäni parhaasta orgasmista Juha-Matti asettaa minut mahalleen keittiön pöydälle ja työntää suuren, kovan kalunsa sisääni. Hän nai minua rajusti ja tulee joka työnnöllä niin pohjaan asti, etten voi kuin vaikeroida hänen allaan. Välillä tuntuu, että menetän tajuni, niin jumalaton kalu hänellä on. Juha-Matti nai tiukkaa pilluani ja kehuu vartaloani, hieroen kiinteitä rintojani. Upottaessa kalunsa kerta toisensa jälkeen syvemmälle tunnen olevani jälleen lähellä orgasmia. Työntäessään etusormensa perseeseeni laukean huutaen. Kova, paksu ja kookas kyrpä sisälläni ja sormi perseessäni pilluni kouristelee rajusti ja painaudun pöytää vasten ulisen. Juha-Matin kalu tempoo sisälläni yhä rajummin ja tiedän myös hänen olevan lähellä. "Ota se suuhun." hän komentaa ja teen työtä käskettyä.

Laskeudun polvilleni ja otan, pilluni nesteistä suolaisen, kalun suuhuni. Ehdin juuri ja juuri ottaa sen suuhuni kun tunnen, kuinka Juha-Matti laukeaa. Kuuma sperma suihkuaa suuhuni kalun tempoessa puolelta toiselle. Sperma valuu suupielistäni ja nielen loput lastista Juha-Matin vaikeroidessa orgasminsa kourissa. Nuolen kalun puhtaaksi ja suutelemme. Väsyneinä, mutta tyydyttyneinä vaivumme keittiön lattialle sylikkäin ja päätämme ottaa äskeisen uudestaan heti kun hengityksemme tasaantuu.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute