Herkku-puhelin
Salongin sensuelli salaisuus
pia-priscilla

Tämä episodi tapahtui muutama vuosi sitten, mutta sillä on ollut vaikutuksia koko elämääni sen jälkeen. Olin silloin 20 -vuotias, nuori ja viaton, niinkuin sanotaan. Viaton ehkä, mutta utelias, varomaton... niinkuin pumpulissa kasvaneen ja pilalle lellityn perhetytön voi uskoakin olevan.

Olin juuri muuttanut vanhempieni luota omaan asuntoon, ja valmistunut ihan oikeaan ammattiin, josta olin -ja olen yhä- ylpeä.

"Hair is my business", kuulutti valkoinen teksti mustassa, hyvin istuvassa lady fit t-paidassani. Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja! That's mii!

Ensimmäinen työpaikkani oli hiusalalla pitkään toimineen sukulaistätini salonki. Meitä oli töissä kolme pirteää, eri ikäistä parturikampaajaa: 50 v. tätini, hänen kolmekymppinen tyttärensä joka siis serkkuni, ja joukon juniorina juuri ja juuri teini-iästä selvinnyt MINÄ.

Liikkeemme palveli tiistaista lauantaihin. Sunnuntaina ja maanantaina liike oli kiinni, mutta tuolloinkin saatoimme tehdä töitä erillisestä sopimuksesta jos asiakas niitä päiviä toivoi.

Elämäni oli melko mukavaa, mutta tummina pilvinä taivaallani oli velkaantuminen. Tekstarivipit, kulutusluotot, juuri valmistuttuani pankin minulle tyrkyttämä mastercard..... nuoren vimma ja elämänilo törsätä enemmän kuin tienaa. Pian minulla oli synkeä salaisuus, josta en puhunut kellekään. En ollut vielä edes 21 ikävuotta, mutta pelkkää kulutusluottovelkaa minulla oli jo 3000 euroa. Lisäksi menoina vuokra, opintolainan lyhennykset, muut menot, eläminen, bileet..... Kovastipa saisi nuori hiusammattilainen saksia klipsutella, jotta kaikesta selviäisi.

Pienessä tyhmässä päässä liikkuivat monenlaiset ajatukset rahan ansaitsemiseksi. Tuohon aikoihin harrastin paljon nettailua: chattailin, kirjottelin foorumeille ja irc:iin jne. Chatissa tapasin toisinaan miehiä, jotka olivat hyvin kiinnostuneita työstäni.

"Onko totta että kaikki parturit on huor...... ?" minulle usein letkauteltiin, ja minä kikatellen kirjoitin että ei toki. Pelkkää urbaanilegendaa.

Kerran juttelin Suomi24:ssä keski-ikäisen mukavan tuntuisen herran kanssa, olkoon hänen nimensä vaikkapa Risto. Tapasimme on line muutamankin kerran, mesetimme, vaihdoimme kuvia... Sitten uskaltauduimme puhelinkeskusteluun. Juttelimme useita kertoja parin viikon ajan.

Sitten uskaltauduimme sopimaan erikoiset treffit. Risto kaipasi hiustenleikkuuta, ja minä voisin antaa hänelle ajan sunnuntaiksi ja mennä yksin töihin häntä palvelemaan!

Sovittuna päivänä vaihdoimme vielä tekstarit, ja minä menin jännittyneenä salonkiimme odottamaan. Hypistelin tarvikkeita valmiiksi.. minua jännitti tuon nettitutun kohtaaminen näin privaatilla maaperällä; omalla työpaikallani kahden. Pian lukitulta ulko-ovelta kuului koputus. Säikähdin, kun en muistanut että liikkeemmehän on virallisesti kiinni sunnuntaina.

Menin avaamaan, ja sisään astui pitkä, hieman vatsakas mutta miellyttävän oloinen, viiksekäs keski-ikäinen herra. Kättelimme.

- "Joo moi, mä oon Risto. Tosi kiva kun sain tulla!

- "Pia", niiasin minä kuin mikäkin pikku piika. "Tervetuloa!"

Risto halasi minua nopeasti ja kömpelösti. Viittasin hänet parturituoliin, johon hän rykäisten istuutui. Laitoin kapan ja kauluksen, sitten katsoin häntä peilin kautta silmiin ja hymyilin. Hän iski silmää, naksautti suutaan ja haistoin pienen alkoholin lemahduksen hänen hengityksessään.

Ujostelimme, mutta tunnelma vapautui kun aloitin työn. Uppouduin saksien klipsutteluun, kampaamiseen, hiusten asetteluun, hänen katseluunsa hiusammattilaisen zoomailevin silmin. Liehuin hänen ympärillään, keimailin kai huomaamattanikin. Olenhan nuori ja elämääni ja työhöni rakastunut.

Hänestä tuli entistä komeampi mies, kun sain työni valmiiksi. Istuin kujeillen hänen takanaan työtuolillani, kurkistin hänen olkansa yli ja kujersin hymyillen peilille: "kelpaako?"

- "Kelpaahh", murahti Risto käheästi, ja silloin tunsin käden reidelläni. Miehen käsi puristeli hellästi mutta määrätietoisesti reittäni, silitti sitä.. siirtyi alemmas jossa polven alla housujeni lahje loppui ja käsi tapasi pelkän harsomaisen ohuen nylonin verhoaman sääreni.

- "Mites nyt se.... mistä juteltiin ja sovittiiin..." Risto yskähteli ja selvitti kurkkuaan.

- "Niiiinhh!" vinkaisin minä ja punastuin. Olin peloissani ja jännitti. Nytkö se sitten tapahtuu.

- "Mulla on rahaa mukana ihan" Risto ryki. "Se pari sataa niinku oli puhe, juu".

Kävelin sydän pamppaillen ulko-ovelle, tarkistin että se on lukossa. Risto nousi tuolilta ja ojensi minulle kaksi sileää, automaatti-tuoretta satasen seteliä. Näppäilin kassaan hiustenleikkuun veloituksen 22 euroa, laskin pohjakassasta takaisin vaihtorahan sataseen: 78 euroa. Sen, ja Riston antaman toisen satasen ruttasin hämilläni tiukkojen mustien housujeni takataskuun, ihan kuin ei mitään parempaa paikkaa rahalle olisi.

Meitä kumpaakin jännitti. Emme olleet saada sanaa suustamme, emme tienneet miten pitää käsiämme.

- "Meil ois tuolla tollanen... niiiku takahuone tai sosiaalitila, mennääks kattomaa?" piipitin.

Takahuoneessa meillä oli keittiötarvikkeita, kahvinkeitin, mikrouuni, tuoleja, sohva... ja tukeva pöytä. Olin menossa kohti sohvaa, mutta Risto murahtikin ja kuiskasi:

- "Pöytä. Istu siihen; reunalle".

Menin pöydälle istumaan ja katsoin Ristoon hymyillen arasti, kai rohkaisevaa hymyä tavoitellen. Risto tuli eteeni ja hieroi reisiäni kaksin käsin. Sitten hän halasi minua ja silitti hiuksiani. Se tuntui hoopolta. Halaus oli jotenkin isällinen, tai veljellinen. Siinä ei ollut punaisten lyhtyjen glamouria ja sensuelliteettia. Sukupolvien kohtaaminen erikoisissa merkeissä: grand old mister 50 v ja noviisineito 20 v.

Tilanne alkoi lopulta edetä. Avustuksellani Risto napitti auki tiukat housuni, kohotin peppuani niin että hän sai housut vedettyä jalastani.

"Apua, mitä mä teen" mietin. Tuntematon mies riisuu minua työpaikkani sosiaalitilassa!

Meidän molempien sydämet hakkasivat, kun Risto avasi omat housunsa, ja valutti housujaan hieman alas. Sitten lähtivät mustat sukkahousuni. Ne jäivät hoopon tuntuisesti roikkumaan nilkkaani. Huoneen viileä ilmavirta tuntui jännältä alapään paljaalla iholla; reisillä, nivusissa. Punaisten lyhtyjen aistillista eroottista värinää tosin rikkoivat tällä kertaa riisuttujen housujeni taskusta lattialle kolisevat kolikot: vaihtorahojen 8 euroa. Tirskahdin hermostuneesti ja kirosin.. "hihhih, vittu".

Päässäni soi biisi: "10 pistettä neitsyydestä, niin juuuri siitä, se on aika vähän.." 178 euroa kunniallisuudesta sai se mimmi, niin juuri siitä, se on aika vähän naisen kunniasta, muokkasin sanoja mielessäni.

Mutta Risto tuli. Hän painoi minut hellästi selälleni pöydälle, tarttui reisiini ja veti ne hellän päättäväisesti erilleen. Koukistin jalkani. Kymmenien pitkien sekuntien ajan riston kädet liukuivat reisilläni, kuin urheilusuoritukseen valmistautuen, kuin tähtäillen. Miehen kapea lantio työntyi reisieni väliin, hänen vähemmän kapea vyötärönsä painui pehmeänä minua vasten. Se mikä työntyi vaativana alapääni huulille, ei ollut pehmeä! Se oli kivikova, vaativa, miehinen, järeä.... Hetkeksi se etsi ja tökki tietään häpyhuulillani, kunnes työntyi vastuttamattomana, ylivoimaisena, sisääni.

Suljin silmäni ja purin alahuultani. Nyt se on totta. Olen huora, prostituoitu! Kampaajahuora. Hoin mielessäni: hänellä on kondomi, laittoihan hän sen, laittoihan? Kondomi takaa ettei hän oikeasti koske minuun. Niin selitin kiihkeästi itselleni mielessäni.

Risto huohotti, ähki ja alkoi työnnellä. Mmhh.. mhh.. hrrrhh... Riston ääntely oli niukkaa, tukahdettua, kuin eläimen röhkettä. Hrsshh... mrhhh. Uros työssään. Hänen kyrpänsä jyysti pilluani, ja luojan kiitos jännityksestä huolimatta voiteluni alkoi toimia. Huoneessa alkoi soida eroottinen hento litinä ja lätina. Välillä Risto korskahti työntöjen lomassa: "perkele. kun tekee hyvää!"

Makasin selälläni pöydällä, Risto osittain päälläni pöydän ääressä. Jalkani oli kiedottu hänen selkänsä ympäri, käsilläni pitelin hänen käsivarsistaan ja rukoilin ettei pöytä romahtaisi allani. Pöytä on katettu, my dear gentleman. Risto jyysti, hän nussi.. minä vingahtelin suljetuin silmin. Huuliltani purkautui pieni häpeän, kiiman ja kivun sekoitus tiivistettynä rytmikkääseen äänteeseen: ahh, ahh, ahh, ahhh, ahh, ahhh, ahh,,,,!

Aaaahhh!

Risto keskeytti hetkeksi työntönsä ja kiskoi paitaani ylös. Kuvaavaa hosumisellemme, ettei paitaanikaan riisuttu kokonaan. Risto vain repi sen ylös niin että rintani, tai oikeastaan rintaliivini tulivat näkyviin. Musta, valkoisella "Hair is my business" kuulutuksella somistettu paitani kuristi ylös rytättynä kaulallani, sen alta esiin työntyivät rintani, tukevien liivien kattoa kohti kohottamina. Risto ei malttanut askarrella rintsikoideni kimpussa, hän riuhtaisi niin että toisen tissini nänni pulpahti esiin ulkoilmaan. Risto imaisi ja nuolaisi sitä.

Kuin kivikovaa terästä oli Riston hehkuva peitsi sisälläni, kipinät lentelivät silmssäni kun hän jatkoi miehen työtään.

Suuni aukesi, heitin pääni taaksepäin, huuliltani karkasi naaraan voihke: "AHH; AHH, AHHH,, nnnHHHH, noinhhh, yeahh, AAAHhh..!"

Risto pani kuin riivattu, kuin loppukiriin säntäävä urheilija! Jossain hekumani takaa olin kuulevinani kuin ovi olisi kolahtanut, en enää välittänyt.

Ahh.. pöytä notkui ja nitisi, tempo kiihtyi ja kiihtyi. Raavin Riston rintaa ja käsivarsia,... Vittuni lotisi ja litisi, lemmentyömme kiimaiset hajut sekoittuivat parturi-kampaamomme kemikaalien makeaan tuoksuun.

"Tulee!" nyyhkäisi Risto ja hänen 90 kiloinen kehonsa kouristeli päälläni miehisen orgasmin otteessa.

Huohotimme, huokailimme. Suukotin häntä poskelle. Menin vessaan pesemään alapäätäni. Sillä välin Risto pukeutui. Hyvästelimme vähäsanaisesti mutta hellästi.

"Palaillaan. Nähdään!"

"Joo. Nähdään. Kiitos".

Hetki myöhemmin suljin kampaamon oven takanani, ja lähdin korot kopisten kohti kotiani. Muistelin outoa kuulohavaintoa, että ulko-ovi olisi kolahdellut aktimme ollessa tiiviimmillään.

Kännykkäni piipitti tekstaria. Se oli työkaveriltani, serkultani.

"Moikka bitch! ;) Käväsin äsken duunipaikal, mutten viittiny jäädä häiritseen. Tota bordelli hommaa ei vissiin oteta vakituiseen tarjontaan, kun se vois häiritä permanenttia ottavia mammoja kampaamon puolella. Se voihke tod. KUULUU sieltä bäkkäriltä! :D "

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute