Herkku-puhelin
Kuinka opin G-mieheksi
Jerry Cotton

Jerry Cotton – eli kuinka opin G-mieheksi

Kauniina kesäpäivänä järjestetyt häät ovat aina iloinen juhla, joskaan eivät yleensä mikään mainittava iskupaikka. Hieman jäykän aloittelevaa keskustelua siellä ja täällä, ja sitten maljojen jälkeen seisovaan pöytään – toki niin odottaen, että hätäisemmät ehtivät ensiksi ja itse saat katsastella muuta juhlaväkeä.

Häitten vastapainoksi voisi käydä juhla, jossa lapseton nainen täyttää 60, juhlaväki on kauniisti ilmaistuna varttunutta. Onneksi mukana oli kosolti taiteilijoita, taiteilijapariskunnasta kun oli kyse. Kaikkia taiteilijoita: homoja, jotka olivat ilmaisunsa osaavia sekä homoja, jotka luulivat olevansa taiteilijoita seksuaalisen suuntautumisensa pyhittäminä. Heteroita niin räiskyviä luomistuskassaan, etteivät ajatella ehtineet. Hieman humalluttuaan päästivät suistansa, että improvisaatio tulee niin nopeasti, ettei ajatus sitä ehtinyt kontrolloida, vaan kankaalle tai runoksi oli laitettava aines sellaisenaan kuin se ulos pursusi. Yleisöä säälimättä.

Ja sitten meitä tavallisia, jotka olimme eksyneet tähän väentungokseen ja etsimme katseellamme mahdollisia tuttuja. Mutta kun ei kuulu oikeisiin piireihin, juttukavereita oli aika vähän. Lähdin noutamaan kahvipöydästä jotakin pientä. Pöydän ääressä oli jono, ja siinä lausahdin jotakin, joka tuntui edessäni seisovasta naisesta hauskalta. Hän kääntyi ympäri ja aloimme jutella.

Eloisat silmät, siro vartalo ja nopea huumorintaju olivat minun mieleeni. Yritin katsella hänen vartaloaan salaa, silloin kun hän katseli muualle. Tätä hienotunteisuutta ei olisi tarvittu, hän tuntui nauttivan katselluksi tulemisesta.

Sitten hänen luokseen tuli poika, hänen lapsensa. Hän oli paikalla perheineen niin kuin minäkin. Tavallaan tämä helpotti asiaa, sillä kumpikin saattoi esiintyä toiselleen rehellisen perheellisenä. Kun olimme saaneet kahvit ja erilaisia leipomisen mestarinäytteitä lautasillemme suuntasimme perheittemme luo. Meillä kaikilla oli hauskaa, erityisesti tällä rouvalla ja minulla.

Juhlien jälkeen pidimme hiukan yhteyttä, mutta sitten sekin vaimeni. Kaikki kuitenkin muuttui eräänä kesäsunnuntaina, kun rouva tuli yllättäen meille kylään. Sanon häntä tässä Pirkoksi, se on keksitty nimi, oikea nimi on Tarjaana Visametsä.

Hän oli eronnut ja tarvitsi nyt käytännön apua. Piti laittaa tauluja seinään ja korjata vuotavaa hanaa. Hän oli ikäänsä nähden harvinaisen niukasti pukeutunut, suunnilleen 17-kesäisen tapaan. Minihame paljasti reidet lähes kokonaan, ja hänen tahallaan kumartuessa se paljasti ne nimettömiin saakka. Hihaton T-paita oli niin syvään uurrettu että decolté näkyi upeasti aina pieniin rintsikoihin saakka. Lisäksi katseessa oli selvä pyyntö siitä, että hän saisi näyttää vielä enemmän.

Vaimoni mentyä kahvia laittamaan katsoin häntä häikäilemättä suoraan silmiin ja lupasin tulla heti maanantaina hänen ongelmiansa hoitamaan. Hän vastasi katseellaan suoraan ja arastelematta sekä hymyili kaksimerkityksellistä hymyä.

Kun sitten soitin hänen ovikelloaan hän oli järjestänyt kaiken valmiiksi. Lapset olivat poissa ja muutamat kiinnitystä tarvitsevat taulut valmiiksi esillä. Pukeutuminen noudatti samaa, lähes minimalistista linjaa, mutta hän oli varmuudeksi jättänyt liivitkin pois. Hän sanoikin, että asunnossa oli kuuma, mikä olikin totta. Hellettä olisi kyllä voinut rajoittaa sälekaihtimia säätämällä, mutta ehkä hän halusi syyn olla vähissä vaatteissa.

Taulun ripustaminen on hauskaa sikäli, että siinä ollaan usein lähikontaktissa. Kun toinen pitää taulua ja toinen merkitsee ruuvin paikkaa seinään, on aika luontevaa joutua kosketuksiin. Kumpikaan meistä ei arastellut lähelle tulemista, ja aika pian hän painoikin terhakasti nöpöttäviä nännejään minuun niin, ettei niitä voinut olla huomaamatta. Toisen taulun kohdalla minä puolestani kurkotin niin, että hänen täytyi tuntea erektioni lapaluutaan vasten. Hän alkoi huohottaa.

Laskin käteni hellän päättäväisesti hänen olkapäälleen ja johdatin hänet makuuhuoneeseen päin. Hän meni edeltäni sängyn viereen, riuhtaisi päiväpeitteen pois ja jäi kädet ojossa odottamaan minua. Aloin hyväillä häntä, mutta muutamissa sekunneissa minulle selvisi, ettei nyt ollut aika hempeille kosketteluille tai solisluun kuopan paijaamiselle. Hänen kätensä tunki housuihini suoraan, ja hänen silmänsä osoittivat ihanaa lihallista nälkää.

Saimme toisiltamme vaatteet pois hyvin nopeasti, ja kuljetin kättäni reittä ylös. Sormet törmäsivät ihanan märkään mättääseen, ja saatoin siirtää keskisormeni suoraan klitorikselle, sillä hän oli niin märkä ettei sormea tarvinnut ensin varovasti kostuttaa. Muutama pyöräytys, ja hän jo laukesi ensimmäisen kerran, ja kymmenen sekunnin kuluttua uudelleen, sitten pitkänä sarjana.

Sitten hän sanoi käskevämmällä äänellä: ”Laita sormet sisälleni!”

Tein työtä käskettyä, ja sitten hän laukesi aivan uskomattomasti kouristellen ja nytkähdellen. Saman tien hän tarttui minuun ja veti päällensä lähetyssaarnaaja-asentoon. Olin niin kiihottunut tästä uudesta naisesta ja uudesta kokemuksesta että laukesin muutamalla työnnöllä. Se ei haitannut, sillä Pirkko laukesi vielä kerran tuntiessaan siemensyöksyni sisällään.

Jäin hänen sisälleen, sillä hieman sivuttain käännyttyäni saatoin maata hänen päällään siten, että kannattelin suurinta osaa painostani polven ja kyynärpään varassa. Pirkko laittoi silmät kiinni ja kertoi, että avioero ja sitä edeltänyt aika oli merkinnyt hänelle pitkää seksinpuutetta. Itse asiassa asia oli hyvin helppo uskoa, ja sellaista olin ehtinyt edeltävien minuuttien aikana ounastellakin.

Sitten hän alkoi varovasti hieroa minua aarteellaan. Hän käytti ilmeisesti supistajalihastaan ja sai aikaan, että hänen ihanan valuva lähteensä puristeli minua. Aloin saada uutta erektiota ennen kuin entinenkään oli kokonaan veltostunut. Tiesin, mitä tästä seuraisi, mutten voinut asialle oikeastaan mitään.

Tuntiessaan, että olin saavuttanut jälleen äskeisen kokoni Pirkko kietoi jalkansa tiukasti ympärilleni ja kierähti päälleni niin, että pysyimme koko ajan yhdessä. Hän etsiskeli taapäin nojaamalla sellaisen asennon, että hankasin joka työnnöllä samaa kohtaa kuin olin alussa hieronut sormillani hänen sisältään. Hän nautti tärähdellen koko ajan, ja koska minä olin saanut uuden erektion liian pian ensimmäisen laukeamisen jälkeen, toista laukeamista ei kuulunut. Pirkko hieroi minulla G-pistettään kunnes hänen voimansa loppuivat.

Käännyin jälleen hänen päälleen, kannattelin painoani ja lepäsimme hetken. Sitten pystyin aloittamaan jälleen, ja nyt olin levähtänyt niin, että laukesin jälleen. Pirkko nautti yhdynnästä, mutta laukesi vasta, kun tunsi jälleen minun roiskahtavan hänen sisälleen.

Tapailin Pirkkoa vielä pitkään, ja aina hän halusi erityisesti kolmea asiaa: että hieroisin häntä sisältäpäin sormillani, että hän pääsisi ratsastamaan tai että tulisin häneen takaapäin. Silloin hän aina laukesi hurjasti tärähdellen, rajummin kuin kukaan muu tapaamani nainen.

Mutta sitten vapaa nainen löysi vapaan miehen, ja Pirkko ei enää halunnut tavata minua. Hänen ansiostaan minusta kuitenkin tuli G-mies. Vaikka en ole enää tavannut ketään naista, jonka G-piste olisi yhtä herkkä ja yhtä hurjaa nautintoa antava, olen oppinut, mistä sitä pitää etsiä. Aina kun muistan Pirkkoa toivon hartaasti löytäväni naisen, jonka sisällä on tuo sama taianomainen alue, paratiisin portin avaimenreikä.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute