Herkku-puhelin
Kaupunkilomalla
M34

Olimme lähteneet kaupunkilomalle yhdessä ystäväpariskuntamme Janin ja Lauran kanssa. Janin kanssa olimme tavallaan parhaat kaverukset vaikka työ ja perhe elämä olivat vieneet yhteisen ajan minimiin. Janin vaimon Lauran kanssa emme olleet ikinä päässeet samalle aaltopituudelle mutta ei välimme mitkään huonotkaan olleet. Lauran kroppa sen sijaan oli mieleeni, sopivan hoikka mutta ei mikään liian luiseva, perse oli muodokas sekin mutta kaiken kruunasivat tissit. Tissit olivat ehkö c kuppi kokoa täydellisen muotoiset. Oma vaimoni Anna on hieman pyöreämpi b kupin rinnoilla varustettu herkkuperse.

Matkalla hotellille joku keksi että kirjautuisimme sisään väärillä pareilla. Minä olin hieman epäilevä järjestelystä mutta suostuin kuitenkin. Minua epäilytti miten sujuisi yhteiselo Lauran kanssa, mutta ajattelin että voi tästä tulla ihan kivakin hulluttelu ja oman vaimoni uskallan päästää parhaan kaverini mukaan.

Loma alkoi mukavasti ja vietimme aikaa kaupungilla. Hotelli huoneissa oli parisängyt joten jouduimme nukkua samassa vuoteessa vaikka olimmekin sekapareina. Yöllä en saanut oikein unta joten makasin sängyllä ja kuuntelin jostain kantautuvia naimisen ääniä. Naapuri huoneesta ne eivät voineet kuulua koska siellä oli Anna ja Jani.

Aamulla heräsin siihen kun Laura tuli suihkusta pyyhkeeseen kääriytyneenä. Päätin myös käydä ensi töikseni suihkussa. Suihkusta tullessani Laura tutkaili sängyllä olevan matkalaukkunsa sisältöä. Laura oli ehtinyt pukeutua mustiin pitsi rintaliiveihin ja samaan sarjaan kuuluviin stringeihin. Ja nyt hän tonki matkalaukkuaan tuo seksikkäästi verhottu herkkuperse pyllisti minua kohden.

Kieltämättä nolotti kun Laura yllätti minut silmät pyöreänä tuijottamassa ja lanteillani olevassa pyyhkeessäkin oli kohouma havaittavissa. Laura ei kuitenkaan häkeltynyt tilanteesta vaan riuhtaisi pyyhkeen pois ympäriltäni. Siinä seisoin parhaan kaverin muijan edessä kulli pystyssä. En ehtinyt tehdä tai sanoa mitään kun Laura oli polvistunut eteeni ja ahmaisi kullin suuhunsa. Laura hieroi pallejani samalla kun upotti kaluani suuhunsa. Se oli yksi parhaita suihinottoja mitä olen koskaan saanut. Laura otti lastin suuhunsa ja vielä nieli kaiken, ylös noustessaan hänellä oli vielä pieni tippa huulellaan jonka hän pyyhkäisi pois. Ennen kuin ehdin tehdä mitään tyydyttääkseni Lauraa hän totesi kaiken olleen siinä eikä homma jatku enempää. Juuri tämä oli niitä asioita joita en hänessä ymmärtänyt, mieli vaihtui ihan hetkessä.

Päivä sujui muuten mukavasti mutta omaa tuntoa soimasi kun vaimoni ja kaverini ovat olleet viereisessä huoneessa pahaa aavistamattomina petoksemme aikaan. Minähän ainoastaan luulin heidän nukkuneen yönsä kiltisti ja en tullut sen kummemmin ajatelleeksi mistä ne yölliset naimisen äänet olivat kuuluneet. Illalla olimme hotellimme yökerhossa pidimme hauskaa ja joimme. Kukaan muu ei kuitenkaan ollut suuremmin humalassa paitsi Laura jolta karkasi mopo käsistä. Huoneeseen tultaessa Laura sammui välittömästi.

Otin minibaarista oluen ja sen juotuani päätin mennä katsomaan ollaanko naapurissa vielä hereillä. Koputin oveen ja hetken kuluttua se aukeni varovasti raolleen, mitään ajattelematta nykäisin oven auki, ja kävelin suoraan sisään avaamaan tulleen Janin ohi. Minun oli aluksi vaikea edes tajuta tilannetta mihin olin tullut. Anna oli sidottuna käsistä ja jaloista sängyn nurkkiin ja hänen silmänsä oli sidottu ja vieressäni seisoi alaston nolo kaverini. Alkujärkytyksen jälkeen istahdin tuolille ja kylmän viileästi totesin ainoastaan yhden sanan -jatkakaa. Jani empi mutta totesin sille -Pane nyt vaan sitä huoraasi. Janin kyrpä ei ollut mikään jättimäinen mutta ei todellakaan mikään pieni ei edes keskiverto. Oli oikeastaan aika kiihottavaa katsoa kun vaimo vaikeroi ja kiimoissaan riuhtoi köysiä samalla kun Jani pani häntä isolla läiskeellä ja litinällä. Lopuksi en enää kestänyt katsoa sivusta vaan menin ja irrotin Annan pinteestä ja määräsin hänet kontalleen. Otin Annaa tukasta kiinni ja ja ohjasin hänen huulensa Janin kullille jonka hän sitten itse jo ahnaasti upottikin suuhunsa. Itse aloitin rajun takaa naimisen ja ei sinä kauaa kestänyt kun Janiin kanssa molemmat tyhjäsimme lastimme Annaan. Anna ei ollut saanut vielä yhtäkään orgasmia joten pienen lepäilyn jälkeen meno jatkui. Sinä yönä vaimoni sai monessa asennossa, hellästi ja rajusti.

Laura ei ainakaan vielä ole saanut tietää työn yön tapahtumia, mutta meillä on Janin kanssa suunnitelmia hänenkin varalleen. Myös Annalla on osuutensa suunnitelmissa mutta se on ihan eri tarina...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute